Ajatuksiani luentotallenteista (Pernu, 2021)

Suoritin luento-osuudet ohjeiden mukaisesti itsenäisesti katsomalla luentotallenteet (2021). Tässä ajatuksiani luennoista.

Luento 1:

Ensimmäinen luentotallenne herätti pohtimaan, minkälaista mediakasvatusta olen itse saanut peruskoulussa ja toisella asteella. Muistikuvia ei ole paljon ja siihen yksi syy voi olla, ettei mediakasvatukseen ole paljon panostettu alakouluaikoinani. Muistan kuitenkin sanomalehtipäivät ja –viikot, milloin tutkittiin tarkemmin sanomalehtien rakennetta ja sisältöä. Hyödynsimme äidinkielen oppiaineen lisäksi sanomalehtiä myös kuvataiteessa. Alakoulussa ympäristöopin tunnilla puhuttiin myös siitä, mitä sisältöä mediassa voi olla ja mitkä ovat median hyödyt ja haitat. Myös vaaratilanteista puhuttiin nettiin julkaisemiin asioihin liittyen. Yläkoulussa puhuttiin median osa-alueista paljon sosiaalisen median näkökulmasta muun muassa terveystiedon tunnilla. Aiheina oli esimerkiksi median tuomat kauneusihanteet ja niiden ikävät seuraukset ihmisen hyvinvoinnille. Kaikki mediaan liittyvä ei kuitenkaan ollut negatiivista. Lukiossa muistan yhden tehtävänannon olleen meemien tekeminen uskonnontunnilla. Tuotimme myös saman opettajan tunneilla itse mediasisältöä tekemällä uutisia uskonnon aiheista ja kuvaten ne. Suomen kielen ja kirjallisuuden kursseilla tutkittiin ja analysoitiin myös mainoksia. Oli mielenkiintoista huomata luennolla myös se, kuinka mediakasvatus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet kulkevat käsi kädessä. Pidän itse tulevana luokanopettajana laaja-alaisen osaamisen tavoitteista lisänä kunkin aineen omiin tavoitteisiin, sillä ne kehittävät lasta ihmisenä ja kansalaisena, mihin me lasten kasvatuksessa mukana olevat aikuiset haluamme tähdätä.  

Luento 2:

Toisella luentotallenteella oli mielenkiintoista pysähtyä pohtimaan sitä, mistä johtuu se, että aikuiset puhuvat mediasta negatiiviseen sävyyn. Aikuiset ovat usein huolissaan ja pyritään varoittelemaan mediasta. Koen itse, että tiedon puute on usein suurin syy monelle ikävälle ajatukselle, jotka kohdistuvat johonkin uuteen, ei tuttuun asiaan. Aikuiset yrittävät peilata tilannetta omaan lapsuuteen, mutta tietotekniikka on kehittynyt valtavasti ja media ei ole ollut samanlainen heidän lapsuudessaan. Sosiaalinen media on yksi iso median osa-alue, mikä on myös vielä usealle aikuiselle hyvin tuntematon, kun taas uudemman sukupolven lapsille se on hyvin arkinen asia. Maailma on myös paljon kiireisempi ja moniulotteisempi nykyään, mikä lisää myös ahdistavaa mediamateriaalia. Luentodialla oli Sanna Spisakin (2021) ajatus siitä, kuinka historiallisesti on toistunut aina aikuisten huoli uuden alustan kohdalla siitä, että lapset keskenään ovat tekemisissä siellä, vaikka ne ovatkin myöhemmin aivan arkisia asioita myös aikuisille. On hyvin helpottavaa ajatella, että näin on ajateltu myös muun muassa kaunokirjallisuuden ja VHS-kasettien kohdalla.   

Luento 3: 

Kolmannesta luentotallenteesta mieleen jäi voimakkaat, ahdistavat materiaalit mediassa. Erilaisia turvatoimia näihin materiaaleihin on sekä meillä aikuisilla, että lapsilla ja nuorilla. Esimerkiksi jokin kauhuelokuva voi olla ahdistavaa materiaalia osalle ihmisistä. Tunnistan itsessäni sen, etten edelleenkään pysty katsomaan niitä. Pelottavan materiaalin kohdatessani omia turvataitojani on silmien sulkeminen, äänenvoimakkuuden laskeminen tai tilanteen jakaminen toisen ihmisen kanssa. 

Oppilaat tuovat koulussa käytäviin keskusteluihin myös erilaisia voimakkaita sisältöjä. Ne voivat näkyä myös esimerkiksi kuvataiteessa. Erilaiset pelit ja elokuvat voivat herättää lasten kiinnostuksen materiaaleihin, jotka heitä voivat samanaikaisesti myös ahdistaa tai pelottaa. Näitä voisi olla muun muassa aseet tai seksi. Opettajan olisi mielestäni erityisen tärkeää ottaa yhteiseen keskusteluun tällaisia aiheitakin. Silloin opettaja toimii tunnekasvattajana, mihin perusopetuksen opetussuunnitelmakin ohjaa. Tällaiset itseään pelottavat ja ahdistavat asiat voivat aiheuttaa niin lapsilla kuin aikuisillakin häpeää, joten opettajan on oltava erityisen hienotunteinen.  

Huoli lasten lukutaidon heikkenemisestä herätti myös kiinnostukseni luennolla. Erilaisten älylaitteiden käyttö nähdään olevan tässä vaikuttavana tekijänä. Keskittymiskykyyn huomaan itselläni sen vaikuttavan. Kun on totuttanut itsensä lyhyille muutaman kymmenen sekunnin videoille esimerkiksi Tiktok- sovelluksessa, on haastava jaksaa katsoa edes pidempiä videoita. Itselleni on lapsesta lähtien paljon luettu ja olen itsekin lukutaidon hallinnan jälkeen lukenut kirjoja vaikkei se aina ole ollut lempipuuhaani. Koen tämän vaikuttavan siihen, että on suuri kiinnostus edelleen lukea mieluummin kirja kuin selata liikaa puhelinta. Aina se ei silti toteudu vaan somen selaaminen tuntuu helpommalta ja miellyttävämmältä vaihtoehdolta. Älylaitteet eivät siis ole suoraan lukutaitoa heikentävä asia, vaan sisältö ratkaisee. Lapsia ja nuoria voisikin kannustaa e-kirjoja ja sähköisiä tekstejä lukemaan, mutta on tärkeää keskustella yhdessä myös siitä, ettei ruutuajan kannata ylittää sopivia rajoja.